Viikingin tappaja

Kolmikko Marko, J-P ja Vellu tuumailivat aamulla että onpas hyvä sää lähteä huvipuistoon. Bussimatka Nagashima Spa Landiin kesti rapeat 40 min ja vesisadekin ehti jo yllättämään matkalla seikkailijat.

"Älä häiritse, Pokemonit karkaa" -Insinööri, 2016

Näin tämä selfie syntyi:

Saavuimme sateiseen huvipuistoon hetkeä myöhemmin. Paikka osoittautui paljon luultua suuremmaksi. Otimme MegaWonderful passit joilla pääsee kaikkialle, paitsi pokemon safarille.

Täällä jopa Viikinki voi saada mielenrauhan.

Ensimmäinen kokemamme laite Space Shot täräytti porukan luulot pois heti kättelyssä. Suoraan naaman edessä ollut pieni japanilaispoika tuli tajuttomana takaisin tornista alas. Henkilökunnan reaktiosta päätellen tapaus ei ollut mitenkään erikoinen. Arvio Space Shotista, ihan ok.

Huvipuistoreissun lähtölaukaus.

Taju pysyi porukalla ja suuntasimme nokkamme kohti Viikingin tappajaa, Acrobat vuoristorataa.

Edellisen illan saken maistelun ja Space Shotin äkillisen hissikyydin kombinaatio sai myös Keski-Suomen Viikingin sisäisen hissipojan heräämään, sillä tulos oli seuraavanlainen:

Lepakko 1 - Viikinki 0

Koska olemme hyviä ystäviä, päätimme ikuistaa hetken kauniilla selfiellä.

Arvio Acrobatista, yksi viikinki ämpärissä.

Viikinki vetäytyi hetkeksi keräilemään voimiaan takahuoneeseen ja suuntasimme Markon kanssa romanttiselle maailmanpyöräajelulle. Arvio maailmanpyörälle, Tylsä ja hidas eikä saanut edes polttaa kessua.

Palattuamme maailmanpyörästä meitä odotti uskomaton näky.

Viikinki is back in the game.

Kun Viikinki oli elpynyt ja sade aikalailla lakannut, otimme suunnaksi vieressä olevan vesipuiston. Vesipuistossa olikin tarjolla sitten sellaisia liukumäkiä jotka eivät viikingin oloa ainakaan parantaneet. Pahalle ololle ei kuitenkaan saanut antaa valtaa sillä huvitukset eivät selvästikään olleet isoille pohjoisen pojille suunniteltuja ja reunan ylittäminen kävi välillä turhankin lähellä.  Hauskaa kyllä oli, mutta aika loppui kesken ja paikka lyötiin lukkoon. Pääsimme kuitenkin antamaan paikallisille neidoille kovaa kyytiä 5 hengen kumiveneessä. Liukumäkien alapäässä odottavat merivesialtaat palauttivat myös Viikingin suolatasapainon ja näin kolmikko oli valmis viimeisiin koitoksiin.

Huvipuiston puolella sade oli kokonaan lakannut ja pääsimme vuonna 94 rakennettuun White Cycloneen. Se oli iso puinen vuoristorata ja se oli oikein mukava. Arvio Cyclonesta, Se oli puinen ja oikein mukava.

Viikingin metsästysretki alkoi ollaa lopuillaan, kun kohtasimme viimein suuren Teräslohikäärme kaksitonnisen (Steel Dragon 2000) vuoristoradan. Jopa Waasalandian tukkijoki jää kakkoseksi tälle pedolle (maailman 7. nopein vuoristorata). Arvio kaksi täyttä kultaista ämpäriä kajakkeja.

Upean seikkailun kruunasi ehdottomasti kuitenkin bussiaseman legendaarinen purjoankka.

Kiva päivä, kannattaa käydä jos on mestoilla.

Päivän opitut asiat

Tänään graafikot päästettiin irti ryhmiinsä. Meillä oli myös mahdollisuus kuulla kovan luokan japanilaissyntyistä sculptaajaa joka on tehnyt uransa Yhdysvalloissa. Hän sanoi, että virheitä on tärkeä tehdä jotta niistä voi oppia. Listattakoon tähän siis muun ohessa myös päivän virheitä joista voi tulevat japanin vaihtarit ottaa oppia.

1. Tässä koulussa ei ole tuottaja/suunnittelijoita joten ohjelmoijat päättävät keskenään mitä tehdään. Kun kysyin ryhmältäni mikä meidän pelin core on parilla lauseella, sain vastaukseksi pitkän hiljaisuuden jälkeen "Minusta on hauskaa jos meidän hahmo vyöryy ympäriinsä". Ymmärrän vihdoin oikean dedikoidun suunnittelijan tärkeyden. Tiimi itsessään vaikuttaa mukavalta. Opiskelun focus on vain eri asioissa kuin meillä Kajaanissa.

2. Ykköskohdassa viitatusta huolesta pelin contentista ei kannata puhua kummemmin ääneen täällä. Meni neljä koodaria hyvin vaikeeks kun alkoi kysymään tarkentavia kysymyksiä suomalaiseen tapaan jotta voisi ymmärtää peliprojektia. Olisi edes voinut odottaa huomiseen niiden kysymysten kanssa.

3. Pikku-K conbinin ( convenience store ) suklaa croissant ei ole minua varten.

4. Täällä koulutetaan artisteja työllistymään. Kolmannen ( viimeisen ) vuoden alussa artisteille lukitaan työpaikat firmoista ja viimeisen kouluvuoden he opiskelevat firman pelien tyyliä ja heidän käyttämiään ohjelmistoja. Yksi artisti opiskelee täällä Blenderiä koska hänen tuleva työpaikkansa käyttää sitä. Mainittakoon myös, että täältä työllistyy paria mahdollista kesken jättäjää lukuunottamatta 100% vuosikurssin opiskelijoista. Tänään tutustuimmekin esimerkiksi pariin Capcomin tulevaan artistiin ja From Softwaren concept artistiin.

5. Koulupäivät 9 - 18 ei väsytäkkään ihan niin paljoa kuin oletin. Ei tarvi edes piristeitä.

6. Aamun ruuhkametro hajottaa. Paljon. Too many people, too close.

So far, vaikka tähän asti kirjoittamani tekstit saattavat antaa turhautuneen kuvan, Nagoya on ollut mahtava kokemus. Täällä tehdään todella monta asiaa erittäin oikein ja täältä olisi hyvä ottaa mallia niin yksilön kuin myös koulunkin tasolla. Rispektit on isot mutta vastapainoksi hajoiluja ja kummallisuuksia on myös jaettavaksi asti. Käsittääkseni kuitenkin koko porukalla on kajakit pinnalla ja hyvällä fiiliksellä kajakoidaan eteenpäin.

Koulut käyntiin - Graafikko-edition

WARNING: Pitkä postaus mutta kiinnostanee niitä jotka harkitsevat pelialan vaihtoon lähtemistä Japaniin.

Kaiken aikaerosta toipumisen, paikkoihin tutustumisen ja ruokaan tottumisen jälkeen koulunkäynti on vihdoin saatu alkuun!

Graafikoilla homma alkoi sulavasti kun opettajille selvisi kesken koulun esittelykierroksen, että puolet ryhmästä oli graafikkoja. Siitähän olisi riemu ratkennut kun graafikot olisivat vääntäneet koodia paikallisten kolmannen vuoden pro-koodareiden kanssa. Eli noin niinkuin jatkoa ajatellen: Seuraavien kannattaa pitää huoli, että Tridentissä varmasti tiedetään mikä on kenenkäkin rooli gamedev-tiimissä.

Muilta osin graafikoiden meno alkoi mukavasti. Tutustuttiin paikkoihin ja opettajiin, ratkottiin erinäisiä kielimuurin aiheuttamia ongelmia ja käytiin läpi portfolioita. Ensimmäisten päivien jälkeen olemmekin sitten piirrelleet hahmoja sekä leikkailleet ja liimailleet koneiden osien kuvia paperille konseptointimielessä.

Moottoripyörä + helikopteri + tehtaan piippu + random renkaita = Mobile Cannon

"Rawr" said Mr. Cuddles.

Taso on täällä on aivan päätä huimaava ja vaikka opettajat sanoivatkin, että nyt on kovan tason vaihto-opiskelijoita niin kyllä täällä paikalliset vie meitä sata nolla. Ensimmäisen vuoden graafikot tekevät 8 tuntia päivässä mallista piirtämistä ja maalaamista. Ei muuta. Työt on fotorealistisia ja erittäin tasokkaita. Toisen vuoden graafikot pääsee sitten jo peliprojekteihin tekemään sitä hommaa kokopäiväisesti. Kolmantena vuonna jokaisella on jo oma erikoistumisala johon panostavat täysipäiväisesti. Pari kolme tyyppiä sculptaa tripla-A hahmoja, muutama tekee enviroa, osa panostaa lowpoly-mallinnukseen, luokallinen työstää animaatiofilmiä ja jotkut tekevät 2D anime arttia.

Projekteihin osallistuminen on täkäläisillä graafikoilla vähäisempää kuin KAMK:issa (koodarit esimerkiksi suunnittelee peliprojektit ja artistit vaan liittyy projektiin joka kiinnostaa) mutta graafikan määrä on mielestäni muuten juuri sitä mitä sen pitäisi olla, että saataisiin koulutettua kilpailukykyisiä artisteja. Jos Suomen opintolait sallisivat niin korkeakoulujen pelikoulutuksesta saisi kyllä karsia pois kaiken muun paitsi projektit ja grafiikan jos haluaa saada oikeasti työelämään valmiita graafikoita.

Nyt on edessä 10 päivän gamejamit ennalta määrätyissä tiimeissä joissa kolmannen vuoden koodarit ja toisen vuoden koodarit on sekoitettu tiimeihin (vaihtarit myös seassa) ja tarkoituksena on, että ylemmän vuosikurssin opiskelijat opettavat nuoremmille hyviä toimintamalleja ja saavat sitä kautta johtajakoulutusta. Nuoremmat puolestaan oppivat mitä virheitä kannattaa välttää. Erittäin hyvä systeemi ainakin näin alkutuntumalta ja suosittelisin muuallekkin.

Hyvällä hypellä eteenpäin.

Insinööri ulkomailla

Tervehdys täältä Ihmemaasta! Ensimmäinen viikko on nyt takana ja kaikennäköisiä ihmeitä on nähty ja koettu, johan on siis jo aikakin kertoa vähän kuulumisia. Summaan tähän postaukseen lähinnä omia kokemuksiani joita on ehtinyt viikossa kertyä yllättävän paljon, joten teksti on pitkä. Lukekoon ken jaksaa, muille TL; DR: Japanissa ollaan, mukavaa/kuumaa on, ruoka on hyvää, kaikki on värikästä, yhteistyöprojektit isäntäkoulun opiskelijoiden kanssa ovat alkaneet.

Selviytyjät: Nagoya

Lento sujui melko leppoisasti, mitä nyt unta tuli lähtöä edeltävältä yöltä ja lennon ajalta yhdistettynäkin vain muutama tunti. Aika kului Finnairin yllättävän laajasta ja tuoreesta elokuvatarjonnasta nauttiessa (Angry Birds Movie olikin oikeasti ihan hauska, who knew?), toisen kuulokkeen rikkinäisyydestä huolimatta.

Vaikkei elokuva huono ollutkaan, kyllä tämä toimii silti paremmin padi kädessä.

Nagoyan lentokentällä hommat sujuivat nopeasti ja ilman suurempia ongelmia (kiitokset tulkki-Teemulle), josta lähdimme selvittämään, mikä juna veisi meidät väliaikaiseen kotiimme. Asemalla jo kaikki huutaa Japania: seinät ovat täynnä animemainoksia, poika- ja tyttöbändien keikka-/kiertuejulisteita, kylttejä, joissa erinäiset piirretyt eläimet antavat toimintaohjeita ja jopa ihmisen kokoinen Phoenix Wright-patsas ilmeisesti tulevaa peliä mainostamassa.

Laiturille astuttaessa vastaan iskee lähes 30 asteen kostea kuumuus. Pienen sompailun jälkeen oikea juna löytyy ja suuntaamme kohti Nagoya Stationia, jonka lähettyvillä isäntäkoulumme Trident College of Information Technology sijaitsee.

Junan ikkunasta näkyvät maisemat rauhallisen oloiseen kaupunkiin jossa modernien kerrostalojen välistä vielä löytyy vanhanaikaisempia taloja. Saavumme keskusasemalle aamupäivästä, eikä ruuhkasta, jollaista voisi yli 2 miljoonan asukkaan kaupungilta odottaa, näy jälkeäkään (tosin väkeä on silti enemmän kuin Kajaanin villeimmissäkin toripäivissä). Etukäteen saamiemme yksinkertaisten ohjeiden avulla löydämme lopulta Tridentille. Ovella meitä ensimmäisenä tervehtii komea Red Knight-patsas, josta Souls-fanipoikana luonnollisesti innostun suunnattomasti. 

"Miksen minä muka saa viedä tätä mukanani, jos näitä kerran on kaksi maailmassa?"

Seinät ovat täynnä julisteita menneistä tapahtumista ja kuvia opiskelijoiden projekteista, löytyy aulasta vaikuttavan täysi palkintokaappikin. Pian meistä otetaan koppi ja meille esitellään henkilökunta ja tärkeimmät luokat. Iltapäivänä tutustumme läheiseen maanalaiseen ostoskeskukseen ja paikalliseen Giganttiin, Bic Cameraan (jonka jatkuvalla loopilla pyörivää, aivot sulattavaa tunnuslaulua eivät edes joululaulut saa pyyhittyä mielestäni: https://youtu.be/0Sd_5GSWX9A) josta hankimme dataliittymät. Kaiken kiertelyn jälkeen alkaa nälkä jo kurnia, joten käymme tutustumassa lähimarkettiin josta nappaamme mikrolounaat ja palaamme koulun kahvioon. Saan syömäpuikot pysymään kädessä hetken kamppailun jälkeen, jota muut seurasivat ilmeisen huvittuneina. Syömisen jälkeen nappaamme laukut jälleen kantoon ja lähdemme opettajien johdolla metrolla etsimään asuntolaamme. 

Lepoa etsimässä

Asuntolalla meille luetaan oik... kerrotaan asuntolan säännöt ja toimintatavat, jotka hyväksymme mukisematta. Saamme jokainen oman muutaman neliön kokoisen huoneen (lue: vaatekomeron), jossa on kaappi, sänky ja työpöytä, kaikki kätevästi askeleen päässä toisistaan.

Home sweet home

Kaiken tämän seikkailemisen jälkeen alkoi porukkamme olla kaikin puolin loppu. Päädyimme yhteiseen päätökseen, että suunniteltu lähtö seuraavana päivänä viikonlopun mittaiseen Tokio Game Show'hun verottaisi meitä liikaa henkisesti, fyysisesti ja rahallisesti, ja päätimme käyttää projektien aloittamista edeltävän viikon palautumiseen ja asuinkaupunkimme tutkimiseen. Tokiossa käymistä ehtisimme miettiä uudestaan vaihdon loppupuolella, nyt oli aika heittäytyä körsälleen.

Seikkailupäivät

Seuraavat päivät käytimme Nagoyan tutkimiseen. Seurasimme pokemonien vaellusreittejä milloin mihinkin suuntaan ja vietimme lähes kaiken aikamme asuntolan ulkopuolella. Nähtävää on asuntolan lähellä paljon, ja hankkimillamme korteilla voimme ajella metrolla vapaasti muutaman pysäkin välillä ja päästä lähemmäksi kauempana olevia kohteita. Isompia nähtävyyksiä on käymättä vielä ainakin Nagoyan kaupungin tiedemuseo (ENGINERD ALERT) ja Nagoyan linna. Lokakuussa tapahtuva Nagoya Festival vaikuttaa myös mielenkiintoiselta.

Kaupungin kovin Pokemon-puisto

Kaupunkia kierrellessämme poikkesimme myös kauppaan jossa paatuneimmankin insinöörin sydän sulaisi: Pokemon Centeriin. Siellä homma lähti itse kultakin enemmän tai vähemmän lapasesta ja nopeasti huomattiin, että Tokion reissussa säästetyt rahat tulisivat tarpeeseen. Toistaiseksi hillitsin itseni enkä ostanut mitään kovin isoa tai kallista (*köh* matkalaukkua isompi Pikachu *köh*), mutta minusta tuntuu, että eksymme sinne vielä uudestaan...

Elintärkeitä selviytymisvarusteita hankkimassa.

Sattumalta eräs Jussi-Pekan suosikkibändeistä oli tulossa Nagoyaan keikkaklubi Huck Finniin pääesiintyjäksi päivän kestävään Grind Freaks-tapahtumaan, ja päätin lähteä mukaan katsastamaan paikalliset metallibändit ja kokemaan Nagoyalaisen keikkakulttuurin. Bändejä oli tapahtumassa 10 ja soiton tyyli vaihteli progressiivisesta punkin ja thrashin kautta black metalliin ja esityksien laatu kaameasta erinomaiseen.

Viikon ankaran käytännön harjoittelun jälkeen alkaa meikäläiseltäkin luonnistua puikoilla syöminen, vaikka tekniikassa on toki vielä hiomista. Asuntolamme tarjoaa ruoan kahdesti päivässä kaikkina päivinä paitsi sunnuntaisin ja juhlapäivinä, silloin tällöin voi jopa valita japanilaisen ja länsimaisen annoksen välillä. Päivinä, jolloin asuntola ei ole tarjonnut ruokaa olemme tutkineet lähialueen ravintoloita. Ruoka on paljon mausteisempaa kuin Suomessa, mikä on minusta pelkästään hyvä asia. Lähistöllä on monta sopuhintaista pienempää ja isomman ketjun ravintolaa joissa olen syönyt gyūdon-kuppeja ja currya (curryn normaalitason tulisuus on reippaasti Suomen vastaavaa tujumpaa, ja tasoja on normaalin jälkeen vielä monta). Kokeiltu on myös kalmaria ja tonnikalaa, paikallinen McDonald's sekä suomalaisten perinneherkku: rullakebab (hinta 500 jeniä, kokoa noin 1/4 suomalaisesta perusrullasta). Kokeilematta on vielä nuudeli ja sushi, näkyipä erään ravintolan päällä mustekalan mallinen koristekin...

Koko viikon uutisia hallinnut, Japanin etelärannikolla riehunut taifuuni Malakas saavutti alkuviikosta Nagoyan ja toi mukanaan rankat sateet. Olimme suunnitelleet lähtevämme projektien aloittamista edeltävänä päivänä käymään Nagashima Spalandissa, josta löytyy huvi- ja vesipuisto ja onsen (kuumien lähteiden kylpylä), mutta olosuhteiden pakosta päätimme jättää sen väliin ja käydä sen sijaan Veli-Matin löytämässä, lähempänä olevassa ja huomattavasti halvemmassa Ozone Onsenissa.

Onnistuneen suunnistuksen jälkeen kelpaa tuulettaa

Tiistaiaamuna suunnistimme Veli-Matin johdolla onsenille. Kylpylä oli moderni ja sisälsi noin kymmenen erilaista allasta ja suuren saunan. Suurimmassa osassa altaista vesi oli 40-asteista, ja muutaman altaan vierestä löytyi iso tv joista näytettiin uutisia ja vanhoja poliisisarjoja. Paikassa ei ilmeisesti oltu totuttu näkemään turisteja, ja paikalliset tuijottivatkin meitä häpeilemättä. Sepä ei meitä haitannut ja vietimmekin paikassa rentouttavan parituntisen. Marko ja Veli-Matti ottivat pieneen lisähintaan mukaan lisäpalveluna kivisaunan, jota he myös kovasti suosittelivat. Kokeillaan sitten ensi kerralla.

Nykyhetki

Tätä kirjoittaessani kaksi ensimmäistä projektipäivää ovat jo takana. Me koodarit olemme jakautuneet Tridentin opiskelijoiden kanssa ryhmiin, joissa teemme pelejä, osa Unitylla ja osa Cocos2D-x:llä. Graafikot liittyvät mukaan ensi viikolla. Ainakin toistaiseksi jokainen meistä on omassa ryhmässään, onnekseni omassa ryhmässäni on jopa kaksi englantia puhuvaa opiskelijaa. Japanin kielen kurssista ei ole vielä tietoa, sillä välin opiskelen itse fraaseja ja katakana-merkkejä. Kaupunki on todella siisti ja rauhallinen, siinä on paljon nähtävää ja kaikki ovat todella kohteliaita. Sakeakin on maisteltu.
Tästä tämä lähtee.

Suomi mainittu, torilla tavataan!

Suomi on vahvasti läsnä jokaisen japanilaisen arjessa. Tässä muutamia Suomi-poimintoja ensimmäisiltä päiviltä.

Suomen lippu havaittu lähimmän elektroniikkatavaratalon TV-osastolla! Havaintoa juhlistamassa Marko ja Veli-Matti.

Cheek mainittu paikallisen pikkuravintolan bannerissa. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Marko.

Metsä-tuotteita Bic Camerassa. Markkinoijina Veli-Matti ja Marko.

Muumeja esimerkiksi Village Vanguard -kaupassa. Löytöä juhlistamassa Antto ja Aleksi.

Veli-Matti ja Marko löysivät Kouvolan lähempää kuin osasivat odottaakkaan.

Kajakki on Japanissa

Matkalla maailman toiselle puolen.

Tämä blogi kertoo kuuden Kajaanissa, Kajaanin Ammattikorkeakoulussa, opiskelevan pelisankarin eeppisen opiskelijavaihtotarinan Japanin Nagoyan eksoottisissa maisemissa. Nämä kuusi sankaria ovat kaikki erilaisia taustoiltaan ja täyttävät erilaiset roolit tiimissä. Ryhmän jäsenet ovat seuraavat:

Veli-Matti, Senpai-sama. Ryhmän vanhin opiskelija, jolla on aikaisempaa kokemusta maailman matkaamisesta. Graafikko, Final year.

Teemu, Translator. Ainoa joka hallitsee kieltä koska asui kaksi vuotta Japanissa. Graafikko, 3. vuosi.

Antto, Decoy. Aasialaisen näköinen perinteinen suomalainen mies suoraan Suomen Aasiasta (Nilsiästä), jolla on kokoelma japanilaisia kulttuuriesineitä. Graafikko, 3. vuosi.

Marko, The Product Owner. Nagoyan ankarilla kieltolaeilla sorrettu tupakoitsija, joka etsii uusia business-mahdollisuuksia Nemesis Perspective VR-pelilleen. Tuottaja/Suunnittelija(/Koodari), 3. vuosi.

J-P, Wandering Jazzman. Viikinkien sukua oleva vanhan liiton Japanin matkaaja, joka organisoi kaikki ryhmän matkustelut. Insinööri, 3. vuosi.

Aleksi, Uniqlo Male Model. Harvinaisen puhelias insinöörismies ja syömäpuikkojen painajainen, joka vastaa stereotyyppisen länsimaisen turistin roolista. Insinööri, 3. vuosi.

Kajakki lähti liikkeelle Helsingin lentoasemalta, minne kukin saapui omia reittejään. Ryhmä kerääntyi kasaan onnistuneesti, nautti Burger Kingin eväät ja nousi koneeseen 10 tunnin lennolleen. Matkan aikana Anttoa luultiin toistuvasti japanilaiseksi ja häneltä evättiin mm. suomenkieliset lehdet ja ulkomaalaisten maahantulokortti ja häntä palveltiin jatkuvasti japaniksi. Unta nautittiin keskimäärin yhdestä kolmeen tuntia per henkilö joten edessä oli aamun klo 9:00 laskeutumisen jälkeen pitkä päivä.

Laivanupotusta alkeellisin salauksin. Teemu vs. Veli-Matti.

Ryhmä rantautui Nagoyaan ilman sen kummempia vastoinkäymisiä ja jokainen pääsi läpi tarkastuksista. Oikean junan etsiminen vei aikaa ja Teemun ollessa väsynyt ja vailla focusta ryhmä meinasikin päätyä pariin otteeseen väärään junaan. Onneksi koululle päästiin kuitenkin helpointa reittiä. Matkalla suoritettiin myös yksi side-quest ja opastettiin norjalainen vaihto-opiskelija omalle koululleen. Quest reward pending.

Koululla porttia vartioi ihmisen kokoinen (ja super-harvinainen) Dark Souls III patsas, joka ei kuitenkaan ollut aggressiivisella tuulella ja ryhmä sai edetä game labiin. Koulun Senseit esittäytyivät ja näyttivät lähikaupan, josta ostettiin päiväruuat. Ruokailun jälkeen senseit veivät ryhmän rakennukseen, josta myöhemmin muodostui tiimille hyvin rakas; jopa niin rakas, että kyseiseen paikkaan palattiin kahteen otteeseen kahden seuraavan päivän aikana. Tämä rakennus kantoi nimeä Bic Camera. Rohkeimmat ostivat itselleen Pokemon Go -liittymät 4000 yenin hintaan. Rakennuksesta poistuttaessa ryhmän päässä soi paikan taustamusiikki "Bikku, bikku, bikku, bikku kamera".

Ryhmä opastettiin kohti asuntolaa metron välityksellä mutta ensin kaikille hankittiin metroliput, jotka kustansivat 12 000 yenistä 30 000 yeniin riippuen siitä ostiko yhden vai kolmen kuukauden lipun. Tässä kohtaa ryhmän päässä alkoi raksuttamaan, että näillä kaikilla lisäkustannuksilla (isoa osaa ei ole edes jaksanut mainita) koko ryhmä on pakkasella budjetissa jos ryhmä päätyy lähtemään Tokyo Game Showhon. The Product Owner Markolla olisi tietysti ollut varaa kustantaa vaikka minkälaiset matkat mutta koko ryhmän henkinen ja fyysinen kunto alkoi olla niin lopussa, että edessä olisi todennäköisesti Game Over jota ei edes in-app purchaseilla olisi voitu ohittaa. Näinpä TGS reissusta päätettiin haikein mielin luopua.

Saavuttuaan asuntolalle ryhmä koki lievän shokin nähtyään eristysselliä pienemmät huoneensa. Jokaisella oli kuitenkin oma pieni huoneensa, joten ei kaikkien sentään tarvinnut maata rivissä samassa kopissa. Läheinen tunne kuitenkin säilyi johtuen ohuista seinistä, jotka eivät juurikaan eristäneet ääntä.

Markon onneksi sängyssä oli laajennustilaa kaapin muodossa.

Vuokrat maksettiin käteisellä (koska verot ovat korkeat täälläkin tai sitten se vain kuuluu paikalliseen rahakulttuuriin). Senpain mielenterveyttä järisytettiin vuokraisännän puheilla kotiintuloajoista mutta onneksi talon emäntä pelasti kaikki poistamalla kotiintuloajat ryhmän sopimuksista.

Ryhmä lähti nauttimaan iltapalaa, joka oli sopivan japanilaista shokeeraamaan matkasta uupunnutta väkeä entisestään. Tämän jälkeen läheisyyttä ja tukea haettiin intiimissä skinship-ympäristössä kun isot suomalaiset miehet (ja Decoy) ahtautuivat pieneen, juuri ja juuri kolmen hengen mentävään, kylpyammeeseen. Kylpyvuoroissa tietysti vuoroteltiin niin ettei ammeessa ollut kuin kolme kerrallaan mutta kyllä siinä silti tutuiksi tultiin.

Näin kului ensimmäinen päivä. Kajakki on Japanissa.