tiistai 11. lokakuuta 2016

Soraääniä ja riitasointuja

Perjantain kunniaksi päätimme Markon, Jussi-Pekan ja Veli-Matin kanssa lähteä katsastamaan paikallinen karaokekulttuuri. Lähdimme etsimään sopivaa paikka Imaikesta, jossa olimme aiempina päivinä pyöriessämme huomanneet useita karaokepaikkoja. Imaikessa metrosta noustessamme huomasimme että asemarakennuksen yläkerrastakin löytyi karaokepaikka Manekineko. Ovenpielessä oleva mikrofonia pitelevä Maneki-neko vakuutti meidät välittömästi paikan laadusta, joten päätimme lopettaa etsinnän siihen ja menimme sisälle.

Sisällä homma menikin taas perinteiseksi sompailuksi kun törmäsimme kielimuuriin. Hinnaston selvittelyssä (miten kauan 2500 jenin hinnalla saa hoilata, kuuluuko juomat hintaan, maksavatko kaikki hinnan vai onko myös ryhmäpaketteja), ja muussa häslingissä (kahdesta kassaneidistä kumpikaan ei puhunut sanaakaan englantia, vähintään yhdellä ryhmästä tuli ilmeisesti olla kanta-asiakaskortti, jonka Jussi-Pekka urheasti otti nimiinsä) kesti sen verran kauan, että meidän huvittuneisuutemme alkoi tarttua ympärillä hääräävään henkilökuntaankin. Kun paikalle viimein saapui englannintaitoinen henkilökunnan jäsen ja koko selvittely aloitettiin alusta, nauroimme jo koko porukka sekoilulle. Vahva alku.

Maksettuamme hinnan (noin 2500 jeniä/2h, juomat sisältyivät hintaan), siirryimme omaan karaokekoppiimme.
Mainoskuva, mutta melko lailla tällaisia huoneet olivat
Huone oli melko moderni ja tarpeeksi tilava neljälle hengelle. Biisit valittiin tabletilla älyttömän laajasta valikoimasta japanilaisia ja länsimaisia lauluja. Huvittavasti  vaikutti siltä, että osassa länsimaisista kappaleista oli otettu japaniksi käännetyt sanat ja siitä käännetty taas englanniksi, mistä johtuen sanojen sekaan oli päätynyt muutamia kukkasia.

Hintaan kuului niin paljon juomaa kuin kahdessa tunnissa ehtii juoda. Paikallisista en osaa sanoa, mutta 2500 jenin (noin 22€ ) hintaan suomalainen pääsee kahdessa tunnissa helposti omilleen. Perus oluttuopin lisäksi tarjolla oli umeshuashōchū-viinasta ja jo aiemmin maistelemistamme  ume-hedelmistä valmistettua makeaa likööriä. Toisin kuin umeboshille, umeshulle annan täydet viisi kultaista kajakkia.
Manekinekon Maneki-neko
Illan aikana hoilasimme kaikkea japanilaisen iskelmästä kasarianimetunnarien kautta death metaliin. Mahtui väliin myös Markon komea korealainen freestyle rap-esitys. Kaksituntisemme päätimme tyylillä Judas Priestin Painkiller-yhteislauluun. Kokonaisuutena annan Manekinekolle kaksi ja puoli puista ja ihan mukavaa kajakkia, äärimmäisen positiivinen kokemus.

Karaoken jälkeen tunsimme vielä tarvetta pieneen huvitteluun, joten menimme läheltä löytyvään monikerroksiseen pelihalliin.


Siellä mätkimme aikamme erinäisiä moninpelattavia pelejä. Pelasin Veli-Matin kanssa paikallista Guitar Hero-kloonia, jossa otin myös komeasti turpaan (napeissa oli värit väärinpäin, uskokaa ny!). Pelasimme myös Taiko: Drum Masteria, kaksinpelattavaa rumpurytmipeliä. Rytmissä en pysynyt ollenkaan mutta älyttömän hauskaa oli. Viisi tähteä ja kajakkimerkki, näitä saisi tuoda Suomeenkin.



Arcadeseikkailun jälkeen päätimme etsiä vielä syötävää ennen kotiinpaluuta. Sattuneesta syystä (kello yli puolenyön), ravintolan löytäminen osoittautui hankalaksi. Aikamme seilattuamme satuimme yhä auki olevan ravintolan eteen. Ruokalistoissa ei ollut kuvia eikä sanaakaan englantia, joten tilasimme summanmutikassa eri annokset jokaiselle. Hetken päästä eteemme tuotiin pieni grilli ja erilaisia kala- ja liha-annoksia.


Mikäpä sen mukavampaa kuin päättää loistava ilta pieneen grillaukseen. Joku ilta otetaan uudestaan.

1 kommentti:

  1. Odotin niitä soraääniä ja riitasointuja, mutta niitä taisi ollakin vain siellä karaåke-kopissa! Hauskalta vaikutti teidän seikkailunne - oekeeta meeninikä, sano savolaenen!

    VastaaPoista