lauantai 24. syyskuuta 2016

Koulut käyntiin - Graafikko-edition

WARNING: Pitkä postaus mutta kiinnostanee niitä jotka harkitsevat pelialan vaihtoon lähtemistä Japaniin.

Kaiken aikaerosta toipumisen, paikkoihin tutustumisen ja ruokaan tottumisen jälkeen koulunkäynti on vihdoin saatu alkuun!

Graafikoilla homma alkoi sulavasti kun opettajille selvisi kesken koulun esittelykierroksen, että puolet ryhmästä oli graafikkoja. Siitähän olisi riemu ratkennut kun graafikot olisivat vääntäneet koodia paikallisten kolmannen vuoden pro-koodareiden kanssa. Eli noin niinkuin jatkoa ajatellen: Seuraavien kannattaa pitää huoli, että Tridentissä varmasti tiedetään mikä on kenenkäkin rooli gamedev-tiimissä.

Muilta osin graafikoiden meno alkoi mukavasti. Tutustuttiin paikkoihin ja opettajiin, ratkottiin erinäisiä kielimuurin aiheuttamia ongelmia ja käytiin läpi portfolioita. Ensimmäisten päivien jälkeen olemmekin sitten piirrelleet hahmoja sekä leikkailleet ja liimailleet koneiden osien kuvia paperille konseptointimielessä.

Moottoripyörä + helikopteri + tehtaan piippu + random renkaita = Mobile Cannon

"Rawr" said Mr. Cuddles.


Taso on täällä on aivan päätä huimaava ja vaikka opettajat sanoivatkin, että nyt on kovan tason vaihto-opiskelijoita niin kyllä täällä paikalliset vie meitä sata nolla. Ensimmäisen vuoden graafikot tekevät 8 tuntia päivässä mallista piirtämistä ja maalaamista. Ei muuta. Työt on fotorealistisia ja erittäin tasokkaita. Toisen vuoden graafikot pääsee sitten jo peliprojekteihin tekemään sitä hommaa kokopäiväisesti. Kolmantena vuonna jokaisella on jo oma erikoistumisala johon panostavat täysipäiväisesti. Pari kolme tyyppiä sculptaa tripla-A hahmoja, muutama tekee enviroa, osa panostaa lowpoly-mallinnukseen, luokallinen työstää animaatiofilmiä ja jotkut tekevät 2D anime arttia.

Projekteihin osallistuminen on täkäläisillä graafikoilla vähäisempää kuin KAMK:issa (koodarit esimerkiksi suunnittelee peliprojektit ja artistit vaan liittyy projektiin joka kiinnostaa) mutta graafikan määrä on mielestäni muuten juuri sitä mitä sen pitäisi olla, että saataisiin koulutettua kilpailukykyisiä artisteja. Jos Suomen opintolait sallisivat niin korkeakoulujen pelikoulutuksesta saisi kyllä karsia pois kaiken muun paitsi projektit ja grafiikan jos haluaa saada oikeasti työelämään valmiita graafikoita.

Nyt on edessä 10 päivän gamejamit ennalta määrätyissä tiimeissä joissa kolmannen vuoden koodarit ja toisen vuoden koodarit on sekoitettu tiimeihin (vaihtarit myös seassa) ja tarkoituksena on, että ylemmän vuosikurssin opiskelijat opettavat nuoremmille hyviä toimintamalleja ja saavat sitä kautta johtajakoulutusta. Nuoremmat puolestaan oppivat mitä virheitä kannattaa välttää. Erittäin hyvä systeemi ainakin näin alkutuntumalta ja suosittelisin muuallekkin.

Hyvällä hypellä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti