Kajakki on Japanissa

Matkalla maailman toiselle puolen.

Tämä blogi kertoo kuuden Kajaanissa, Kajaanin Ammattikorkeakoulussa, opiskelevan pelisankarin eeppisen opiskelijavaihtotarinan Japanin Nagoyan eksoottisissa maisemissa. Nämä kuusi sankaria ovat kaikki erilaisia taustoiltaan ja täyttävät erilaiset roolit tiimissä. Ryhmän jäsenet ovat seuraavat:

Veli-Matti, Senpai-sama. Ryhmän vanhin opiskelija, jolla on aikaisempaa kokemusta maailman matkaamisesta. Graafikko, Final year.

Teemu, Translator. Ainoa joka hallitsee kieltä koska asui kaksi vuotta Japanissa. Graafikko, 3. vuosi.

Antto, Decoy. Aasialaisen näköinen perinteinen suomalainen mies suoraan Suomen Aasiasta (Nilsiästä), jolla on kokoelma japanilaisia kulttuuriesineitä. Graafikko, 3. vuosi.

Marko, The Product Owner. Nagoyan ankarilla kieltolaeilla sorrettu tupakoitsija, joka etsii uusia business-mahdollisuuksia Nemesis Perspective VR-pelilleen. Tuottaja/Suunnittelija(/Koodari), 3. vuosi.

J-P, Wandering Jazzman. Viikinkien sukua oleva vanhan liiton Japanin matkaaja, joka organisoi kaikki ryhmän matkustelut. Insinööri, 3. vuosi.

Aleksi, Uniqlo Male Model. Harvinaisen puhelias insinöörismies ja syömäpuikkojen painajainen, joka vastaa stereotyyppisen länsimaisen turistin roolista. Insinööri, 3. vuosi.

Kajakki lähti liikkeelle Helsingin lentoasemalta, minne kukin saapui omia reittejään. Ryhmä kerääntyi kasaan onnistuneesti, nautti Burger Kingin eväät ja nousi koneeseen 10 tunnin lennolleen. Matkan aikana Anttoa luultiin toistuvasti japanilaiseksi ja häneltä evättiin mm. suomenkieliset lehdet ja ulkomaalaisten maahantulokortti ja häntä palveltiin jatkuvasti japaniksi. Unta nautittiin keskimäärin yhdestä kolmeen tuntia per henkilö joten edessä oli aamun klo 9:00 laskeutumisen jälkeen pitkä päivä.

Laivanupotusta alkeellisin salauksin. Teemu vs. Veli-Matti.

Ryhmä rantautui Nagoyaan ilman sen kummempia vastoinkäymisiä ja jokainen pääsi läpi tarkastuksista. Oikean junan etsiminen vei aikaa ja Teemun ollessa väsynyt ja vailla focusta ryhmä meinasikin päätyä pariin otteeseen väärään junaan. Onneksi koululle päästiin kuitenkin helpointa reittiä. Matkalla suoritettiin myös yksi side-quest ja opastettiin norjalainen vaihto-opiskelija omalle koululleen. Quest reward pending.

Koululla porttia vartioi ihmisen kokoinen (ja super-harvinainen) Dark Souls III patsas, joka ei kuitenkaan ollut aggressiivisella tuulella ja ryhmä sai edetä game labiin. Koulun Senseit esittäytyivät ja näyttivät lähikaupan, josta ostettiin päiväruuat. Ruokailun jälkeen senseit veivät ryhmän rakennukseen, josta myöhemmin muodostui tiimille hyvin rakas; jopa niin rakas, että kyseiseen paikkaan palattiin kahteen otteeseen kahden seuraavan päivän aikana. Tämä rakennus kantoi nimeä Bic Camera. Rohkeimmat ostivat itselleen Pokemon Go -liittymät 4000 yenin hintaan. Rakennuksesta poistuttaessa ryhmän päässä soi paikan taustamusiikki "Bikku, bikku, bikku, bikku kamera".

Ryhmä opastettiin kohti asuntolaa metron välityksellä mutta ensin kaikille hankittiin metroliput, jotka kustansivat 12 000 yenistä 30 000 yeniin riippuen siitä ostiko yhden vai kolmen kuukauden lipun. Tässä kohtaa ryhmän päässä alkoi raksuttamaan, että näillä kaikilla lisäkustannuksilla (isoa osaa ei ole edes jaksanut mainita) koko ryhmä on pakkasella budjetissa jos ryhmä päätyy lähtemään Tokyo Game Showhon. The Product Owner Markolla olisi tietysti ollut varaa kustantaa vaikka minkälaiset matkat mutta koko ryhmän henkinen ja fyysinen kunto alkoi olla niin lopussa, että edessä olisi todennäköisesti Game Over jota ei edes in-app purchaseilla olisi voitu ohittaa. Näinpä TGS reissusta päätettiin haikein mielin luopua.

Saavuttuaan asuntolalle ryhmä koki lievän shokin nähtyään eristysselliä pienemmät huoneensa. Jokaisella oli kuitenkin oma pieni huoneensa, joten ei kaikkien sentään tarvinnut maata rivissä samassa kopissa. Läheinen tunne kuitenkin säilyi johtuen ohuista seinistä, jotka eivät juurikaan eristäneet ääntä.

Markon onneksi sängyssä oli laajennustilaa kaapin muodossa.

Vuokrat maksettiin käteisellä (koska verot ovat korkeat täälläkin tai sitten se vain kuuluu paikalliseen rahakulttuuriin). Senpain mielenterveyttä järisytettiin vuokraisännän puheilla kotiintuloajoista mutta onneksi talon emäntä pelasti kaikki poistamalla kotiintuloajat ryhmän sopimuksista.

Ryhmä lähti nauttimaan iltapalaa, joka oli sopivan japanilaista shokeeraamaan matkasta uupunnutta väkeä entisestään. Tämän jälkeen läheisyyttä ja tukea haettiin intiimissä skinship-ympäristössä kun isot suomalaiset miehet (ja Decoy) ahtautuivat pieneen, juuri ja juuri kolmen hengen mentävään, kylpyammeeseen. Kylpyvuoroissa tietysti vuoroteltiin niin ettei ammeessa ollut kuin kolme kerrallaan mutta kyllä siinä silti tutuiksi tultiin.

Näin kului ensimmäinen päivä. Kajakki on Japanissa.